tiistai 18. lokakuuta 2011

Turnaus ohi

Huonon internetyhteyden vuoksi blogin päivittäminen oli hieman vaikeaa turnauksen loppua kohti mentäessä. Tässä kuitenkin pieni yhteenveto kolmesta viimeisestä kierroksesta.
7. kierroksella Tommi pelasi livelaudalla GM Herraiz Hidalgoa vastaan jolle minä olin hävinnyt jo aiemmin. Tommin avausvalmistelut menivät vähän pieleen, mutta keskipelissä hän uhrasi muutaman sotilaan ja olisi saanut tasapelin tekemällä ikuisen shakin. Tämä ei kuitenkaan kelvanut Tommille, joka teki pahan virheen ja hävisi. Minulla oli lupaava asema pitkään espanjalaista fidemestaria vastaan, mutta etuni hiipui hiljalleen loppupelissä ja lopulta tein pahan virheen joka tiesi häviötä minulle.
8.kierroksella minä ja Tommi otimme helpot voitot. Minä sain keskipelissä vapaasotilaan d-linjalle, joka sitoi vastustajaa sen verran pahasti, että hän ei pystynyt myöhemmin välttämään kuningattarensa menetystä. Tommin peli ratkesi avauksessa vastustajan pahaan virheeseen.
9.kierroksella Tommin Kolumbialainen vastustaja ei tiennyt sisilialaisen avauksen English attackin teoriaa ja käytti lähes koko aikansa avauksesta selviämiseen. Hän kuitenkin teki hyviä siirtoja siihen asti, kunnes hän tasaisessa asemassa teki pahan virheen ja Tommi pääsi lopettamaan turnauksen voitolla. Minä pelasin vatsavaivaisena luvuissa omantasoistani pelaajaa vastaan valkeilla väreillä. Pelini sujui melko hengettömästi ja ratkesi minun turhaan upseerinsyöttöön.
 Tommin 6,5/9p oli siedettävä tulos ja riitti 16.sijaan. Luvut eivät muuttuneet paljoa mihinkään suuntaan vastustajien heikon tason vuoksi. Minun 4,5p oli melko vaatimaton. Pettymyksenä olivat pelit tittelipelaajia vastaan, joilta sain vain 0,5/4p . 77.sijalta sain silti 16vuotiaiden kolmannen palkinnon.http://memorialolivergonzalez.com/

perjantai 14. lokakuuta 2011

Luukkonen livelaudoille

Terveiset taas Madridista ja pahoittelen suurelle lukijajoukolle viime päivinä hiljaisena ollutta blogia, sillä internet ei jostain syystä ole toiminut kunnolla. Kerron lyhyesti viime päivien tapahtumista: Keskiviikko ennen 5.kierrosta alkoi suomalaisten kannalta huonosti. Olimme suunnitelleet menevämme pelaamaan turnausjärjestäjien pitämään jalkapallo-otteluun, mutta emme löytäneet jalkapallokentälle, vaan jouduimme kävelemään 37 asteen lämmössä lähes tunnin verran päästäksemme pelipaikalle. Tommi pelasi espanjalaista vanhaa miestä vastaan odotetun hyvin ja peli ratkesi jo keskipelissä Tommin hyväksi. Minun peli espanjalaista suurmestari Herraiz Hidalgoa vastaan näytti loppuvan nopeasti, kun pelasin avauksen harvinaisen huonosti. Keskipelissä kuitenkin korjasin asemaani jopa niinkin hyvin, että hyökkäykseni alkoi näyttää todella lupaavalta. Hyökkäykseni kuitenkin kuivui kasaan ja tasapeli olisi ollut odotettu tulos ilman pahaa virhettäni joka maksoi koko pelin.
6.kierroksella kokeilin pelin aikana keksimääni avausuutuutta mikä ei ehkä ollut täysin korrekti, mutta sain sen avulla todella lupaavan hyökkäyksen ja voitto oli helppo. Tommillakaan ei ollut vaikeuksia pelata mustilla lähes 2100 tasoista pelaajaa vastaan ja voitto tuli reilussa puolessatoista tunnissa.
Tänään Tommillakin alkaa jo olla hieman kovempaa vastusta, kun hän pelaa Herraiz Hidalgoa vastaan, jolle hävisin 5.kierroksella. Peli on nähtävissä livelaudoilla. Minä pelaan nuorta fidemestaria vastaan ja odotukset ovat suuret.
Tommin peli on ilmeisesti nähtävissä klo 19.30 alkaen osoitteesta http://memorialolivergonzalez.com/
http://www.chessdom.com/category/tournaments/2011/oliver-gonzalez-memorial on myös kommentoitu pelejä ja myöskin allekirjoittanut on päässyt muutamaan kuvaan.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

4.kierros

4.kierroksella kärkipöydilläkin alkoi olla jo tasaisempia pelejä. Nuori FM Angel Arribas sai hieman onnekkaan pisteen, kun ryhmän kärkisijoitettu GM Renier Vazguez teki häviöön johtavan virheen jo keskipelissä. Myös uusi tuttavuutemme Adam Hunt murskasi epäillyttävästi pelanneen vastustajansa.
Minä pelasin mustilla väreillä nuorta fidemestari Martin Rueda Danielia vastaan ja melko nopeasti sain lupaavan aseman ja voitin sotilaan. Nappulani pelasivat kuitenkin yhteen sen verran huonosti että hänellä ei ollut vaikeuksia pitää tasapeliä. Melko huvittavaa oli, että Martin Rueda "huijasi" minut Nimzo-intialaisen avauksen tunnettuun jatkoon jota en aikaisemmin ole pelannut, mutta hänkään ei vaikuttanut hallitsevan asemaa kovin hyvin. Tommilla oli jälleen kerran hyvä asema ja oli menossa kohti voittoa, kunnes häneltä jäi sotilasloppupelissä näkemättä siirto, jolla espanjalainen kokenut pelaaja varmisti remissin.
Kerrottakoon myös tähän väliin hauskasta sattumasta, kun olimme illalla pelien jälkeen menossa metrolla hostellille, eräs suomalainen espanjassa opiskeleva nainen "tunnisti" minut suomalaiseksi ulkonäöltäni. :)
5.kierroksella pelaan ensimmäistä kertaa suurmestaria vastaan. Odotukseni ovat suuret 4.kierroksen tiukan pelin jälkeen.
http://memorialolivergonzalez.com/

tiistai 11. lokakuuta 2011

Arpapeliä

Turnauksessa jaetaan 300€ palkinto hienoimman kombinaation tehneelle pelaajalle, joten päätimme lauantaiaamuna käydä herättämässä sisäiset taiteilijamme kuuluisassa Pradon taidemuseossa. Vielä tässä vaiheessa turnausta taiteellisuutta ei peleissämme nähty lainkaan.
2.kierroksella minua vastaan valkeilla pelannut maailman 13.paras alle 16 vuotias Guijarro Anton David ei vakuuttanut. Avauksen hän pelasi löysästi ja laudalle tuli melko tasainen asema ja välillä käväisin jo paremmalla puolella. Peli jatkui rauhallisesti tasaisena kunnes tein hirvittävän mokauksen jonka jälkeen hävisin nopeasti. Tommi sai heti avauksen jälkeen todella ylivoimaisen aseman ja mahdollisuuksia etuun oli paljonkin, mutta hän valitsi jatkon jossa hän uhrasin todella vahvan lähettinsä neljään sotilaaseen. Asema näytti silti olevan todella lupaava mustalle, mutta mielestäni oli tarpeetonta lähteä sotkemaan peliä tällä tavalla. Vanha kokenut espanjalainen vastustaja pelasi ovelia siirtoja jotka olivat jääneet Tommila näkemättä ja peli vaikutti päättyvän tasapeliin. Tommille tämä ei käynyt, sillä hän yritti pitkään voittaa, kunnes todella lupaavassa asemassa teki karmean mokauksen ja peli oli lähes välittömästi ohi.
3.kierroksella saimme jälleen vastaamme meitä paljon heikommaksi rankatut pelaajat. Espanjan Manuel Diaz Begonte Manuel pelasi minua vastaan mustilla väreillä avauksen melko hyvin ja annoin hänelle vielä upseerin tasoituksenkin, kun muutama hänen tekemä siirtonsa jäi minulta näkemättä. Häviöni näytti lähes vääjäämättömältä mutta jatkoin pelaamista ja sain tehtyä niinkin pahoja uhkauksia, että sain laudalle aseman jossa minulla oli 2 tornia ja 3 sotilasta mustan tornia, lähettiä, ratsua ja kahta sotilasta vastaan. Vaihdoin tornit melko pakottavasti ja musta ei lopulta voinut suojella sotilaitansa tarpeeksi hyvin ja peli ratkesi vielä upseerin syöttöön 53. siirrossa. Tommi pelasi taas melko reippaasti ja uhrasi torninsa mustan lähettiin. Tommin ratsut vaikuttivatkin melko dominoivilta, mutta mustan vastapeli daamisivustalla rajoitti valkean peliä ja asema oli monenkymmenen siirron ajan todella sekava. Peliin saatiin todella huvittava loppu, kun pitkään aikapulassa hyvin puolustanut espanjalainen vastustaja teki käsittämättömän oudon ja huonon siirron: Tommi uhkasi ratsullansa voittaa mustan daamin ja sen sijaan että hän vain väistäisi daamillansa, syötti hän vielä torninsakin! Olin katsomassa peliä juuri kyseisellä hetkellä ja naurun pidättäminen oli selvästi vaikeaa myös Tommilla laudan ääressä. Vaikea silti sanoa olisiko Tommi ollut paremmalla puolella ilman tätä mokausta. Joka tapauksessa melko onnekkaat pisteet tältä kierrokselta suomalaisille.
http://chess-results.com/tnr57637.aspx?art=2&rd=3&lan=1&turdet=YES&flag=30

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Lämmittelyt ohi

Ensimmäisellä kierroksella suomalaisten pelit menivät melko odotettuun tahtiin. Minun pelissäni lähes 500p heikompi vastustaja aloitti pelin epäillyttävästi, jatkoi huonosti, jonka jälkeen vielä blundeerasi pahasti ja luovutti pian 28. siirrossa, omasta pelaamisestani ainoa mitä voin sanoa oli, että muutamalla tarkemmalla siirrolla peli ei olisi kestänyt nuinkaan pitkään. Tommi innostui vaihteeksi hyökkäilemään ja hienon ratsunuhrauksen jälkeen vastustaja luovutti siirtoa ennen mattia (19.siirtoa).
2. kierroksen parit tulivat nopeasti nettiin ja minulla vastus kovenee lähes tuhannen elopisteen verran, kun pelaan mustilla maailman 13. parasta alle 16 vuotiasta Espanjan David Guijarro Antonia vastaan. Avausvalmistautuminen lienee hieman vaikeaa sillä hän on pelannut lähes yhtä paljon kolmea eri avaussiirtoa. Tommilla vastus kovenee hivenen verran kun hänkin pelaa mustilla lähes 2000 tasoista pelaajaa vastaan. Pelit alkavat suomen aikaa 19.30 ja minun peli pelataan livelaudalla. Eria asia kuitenkin on, että näkyykö peli netissä reaaliaikaisesti, koska ainakin ensimmäisellä kierroksella jotain häikkää oli ilmennyt. Parit näkee osoitteesta http://memorialolivergonzalez.com/ ja linkistä pääsee myös livepeleihin klikkaamalla partidas en directo

lauantai 8. lokakuuta 2011

Mi exito de esta noche depende de ti

Ensimmäinen yö Madridissa on nyt nukuttu ja hostellimme on melko rauhallisessa ja syrjäisessä paikassa eikä mitään hälinää kuulunut (poislukien se että Tommi luuli minua yöllä murtovarkaaksi). Eilen lentomatkat Helsingistä Budapestin kautta Madridiin sujuivat hyvin kovasta turbulenssista huolimatta siihen asti, kunnes emme perillä löytäneet laukkujamme, sillä kuuleman mukaan ne olivat jääneet Budapestiin. Vähän aikaa kiroiltuamme muistimme että säästymme nyt laukkujen kantamiselta, sillä ne luvattiin tuoda hostellillemme täksi aamuksi, kuten tapahtuikin. Illalla kävimme muutamissa kaupoissa joista Tommi löysi itselleen ominaisen paidan, " Mi exito de esta noche depende de ti" teksti rinnassa tarkoittaa suomeksi "Menestykseni riippuu sinusta". Katsotaan mitä vastustajat sanovat tämän nähdessään.
Tommi Luukkonen ei ollut tyytyväinen halpalentoyhtiön palveluihin.

Tähän väliin myös voisi tehdä pienen informaation minusta ja Tommista. Fidemestari Tommi Luukkonen edustaa Jyväs Shakkia ja parhaimpiin saavutuksiin kuuluvat avoimen SM-kisan 2009 voitto sekä Heart of Finland- turnauksen jaettu voitto vuonna 2010. Tämänhetkiset vahvuusluvut (selo 2313, elo 2256) eivät välttämättä anna oikeaa kuvaa miehen pelitaidoista, sillä viime kevät meni melko alakanttiin. Minä edustan Joensuun shakkikerhoa ja parhaimpiin saavutuksiin kuuluvat muutaman kerran nuorten sekä koululaisten SM-kisojen voitto sekä koululaisten PM-hopeaa vuonna 2009.
Turnauksen ensimmäisen kierroksen peliparitkin näyttivät tulleen nettiin. Minulla on vastassa Espanjan Pablo Rodriguez Veiga (1578) ja Tommilla myöskin espanjalainen Manuel Begonte Diaz (1731). Lukujen valossa olemme todella selviä voittajasuosikkeja, mutta siirtojahan kaikki tottelevat. http://memorialolivergonzalez.com/














torstai 6. lokakuuta 2011

Blogin aloitus

Toivotan kaikki tervetulleeksi seuraamaan Savolaista shakkia- blogia, jossa kerrotaan ajankohtaisista asioista ja tapahtumista jotka enemmän tai vähemmän liittyvät shakkiin. Perjantaina 7.10 on tarkoitus aloittaa ensimmäiset päivitykset liittyen turnausselostukseen Espanjassa Madridissa pelattavasta Oliver Gonzales Memorial turnauksesta johon allekirjoittanut ja Jyväskylän Tommi Luukkonen suuntaavat matkansa.

http://www.chessdom.com/category/tournaments/2011/oliver-gonzalez-memorial

http://memorialolivergonzalez.com/bases-del-torneo/tournament-regulations-english/